Modernia mökkisuunnittelua

Kesämökki

Valtaosa suomalaisista mökin vuokraajista tai sukulaisten mökillä lomailevista haluaisi itselleen ihka oman kesämökin. Erityisen paljon mökin ostaminen kiinnostaa alle 23-vuotiaita. Melkein 80 prosenttia toivoo, että mökki sijaitsisi järven rannalla, ja 36 prosenttia haluaisi merenrantamökin. Saari hankaloittaa mökkimatkaa ja esimerkiksi mökin rakentamista tai kunnostamista, siksi saarimökki sopisi vain 18 prosentille. Joki tai muu vesistö käy 17 prosentille, kuivanmaanmökki kuudelle prosentille ja kätevästi taajamassa sijaitseva vapaa-ajan asunto vain kolmelle prosentille. Hiihtokeskus on mökin unelmasijainti seitsemälle prosentille. 

Jos mökki on jo hankittuna, yli 90 prosenttia aikoo pitää sen vastaisuudessakin. Yli puolella suomalaista ei kuitenkaan vielä ole omaa mökkiä. Mökin omistaminen on yleisintä yli 64-vuotiaiden joukossa – ja ylemmissä tuloluokissa, maksaahan mökki monta kymmentä tuhatta euroa, ja sen ylläpitoon palaa vuodessa melkoisesti rahaa. Kaava-alueella sijaitseva mökki maksaa noin 90 000 euroa, ja haja-asutusalueelta sen saa 70 000 eurolla. Tässä laskelmassa on otettu huomioon koko maan keskiarvo – Etelä-Suomessa rantamökit ovat huomattavasti kalliimpia, mutta esimerkiksi Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon edullisemmat hinnat laskevat keskiarvoa. 

Mökin vuokraaminen on hyvä idea. Jos eteläsuomalainen mökki maksaa vaikkapa päälle 120 000 euroa, maksaa se itsensä takaisin vasta noin 74 vuodessa, mikäli mökillä aikoo viettää 30 päivää vuodessa. Pohjois-Karjalassa mökin vuokraaminen kuukaudeksi maksaa noin 2500 euroa, joten pohjoiskarjalainen mökki maksaa itsensä takaisin arviolta 58 vuodessa. Pohjois-Savosta ostetun mökin voi laskea maksavan itsensä alle 30 vuodessa, kun taas Varsinais-Suomessa mökit ovat sen verran hintavia, että saat mökkeillä 92 vuoden edestä päästäksesi voitolle. Näissä laskutoimenpiteissä ei ole otettu huomioon mökkilainan korkoja, mökin remontteja (92 vuoteen mahtuu jo useampi kattoremontti ja moni muu kallis kunnostustoimenpide), mökin ylläpidosta aiheutuvia kuluja tai mahdollista mökin arvon laskua, joten mökin ostaminen ei välttämättä ole hyvä sijoitus.

Hyvällä sijainnilla oleva mökki, mistä löytyy ranta ja kaikki tarpeelliset kodinkoneet, voi kuitenkin olla hyvä sijoitus! Mökin voi nimittäin laittaa tuottamaan vuokraamalla sitä eteenpäin. Jos olet valmis jakamaan mökkisi tuntemattomien kanssa, saatat saada tarpeeksi rahaa mökin ylläpitokustannuksiin – ja ehkä myös tienata hieman. 

Hirsimökki on edelleen ajankohtainen valinta

Hirsimökissä on terveet rakenteet, puhdas sisäilma ja rauhoittava tunnelma. Puupintojen katselemisen on huomattu laskevan sykettä ja karkottavan stressiä erityisen tehokkaasti. Hirsimökki kestää aikaa ja istuu hyvin suomalaiseen luontoon. Hirsirakentaminen hillitsee ilmastonmuutosta, sillä hirsitalot ovat merkittäviä hiilinieluja. Hirsitalon seinät sitovat itse asiassa kymmenkertaisen määrän hiiltä verrattuna seinän valmistuksessa vapautuneeseen hiilimäärään. Hirsirakentamisen sivutuotteet eli puru ja hake tuottavat enemmän energiaa, kuin mitä hirsitalon tai -mökin valmistamisessa tarvitaan. Koska hirsi tasaa lämpötilaeroja, on hirsitalon lämmittäminen ja viilentäminen taloudellisempaa. Energian kulutuksen väheneminen on myös ekoteko, joten hirsitalot ovat nyt jos koskaan ajankohtainen valinta.

Jos et löydä markkinoilta sopivaa hirsimökkiä, rakenna sellainen itse, tai tilaa se hirsimökkitehtaalta. Esimerkiksi Salvos voi toimittaa mökin tontillesi täysin muuttovalmiina. Salvoksen hirsimökkivalikoimaan voit tutustua osoitteessa Salvos.fi. Mallistossa on niin perinteisiä kuin moderneja hirsimökkejä, hirsiaittoja ja hirsisaunoja. Kaikkia malleja voi räätälöidä, joten uudessa mökissä on varmasti juuri sinulle ja perheellesi sopiva ratkaisuja. Asiakas voi päättää esimerkiksi mökin koon, varustelutason ja ikkunoiden sekä ovien paikat. Katto on joko harja- tai pulpettimallinen. 

Harjakattoinen mökki on perinteikäs, kun taas pulpettikatolla voidaan tavoitella modernimpaa ilmettä. Isot ikkunat (mieluiten järvelle antavat) lisäävät nykyaikaista ulkonäköä. Perinteisessä mökissä on takka, mutta lämmitys voidaan hoitaa myös vaikka ilmalämpöpumpulla. Vaaleiksi maalatut pinnat tuovat mökkiin avaruutta ja tämän päivän tunnelmaa. Mökkitehtaiden edustajat osaavat auttaa mökkisuunnittelussa ja erilaisten, mökkiä koskevien ratkaisujen tekemisessä.

Mökki viimeistellään terassilla. Terassille voidaan hankkia vaikka ulkoporeallas, missä voi rentoutua niin saunomisen yhteydessä kuin tähtikirkkaina pakkasöinä. Eristetyllä ja tiiviillä mökillä voi mainiosti lomailla myös talvella – tai sitten sitä voi vuokrata matkailijoille. Jos mökiltä on suhteellisen lyhyt matka hiihtokeskuksiin ja muihin turisteja kiinnostaviin kohteisiin, saat mökistä vuokratuloja ympäri vuoden. Mökin vuokraamisesta maksetaan pääomatuloveroa, mutta voit vähentää vuokratuotosta kaikki mökin vuokraamista koskevat kustannukset. Verovähennyksinä voi ilmoittaa esimerkiksi vuokra-aikana syntyneet sähkö- ja jätemaksut tai mökin siivoamisesta aiheutuneet kulut.

Jaa tämä postaus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest